Kouluttajina toimivat seuran omat kasvatit, niin nuoriso-osaston vanhimmat kuin hälytysosastolaisetkin. Monipuolinen ja tavoitteellinen koulutus harjoitusilloissa opettaa niin pelastusalan perustaitoja sekä teoriassa, että käytännön harjoituksin, kuin yhdessä toimimistakin. Opetuskäytössä on pääasiassa OVPK: n paloasema ja sammutuskalusto, erikoisuutena OVPK: n vanha sammutusauto, joka on ”pyhitetty” nykyään nuoriso-osaston opetusautoksi. Harjoitusillat ovat joka torstai klo. 17.30 alkaen. Ilta alkaa aina nimenhuudolla ja tehtävien jaolla. Kausiohjelma, jonka kouluttajat sekä nuorisotyötoimikunta laatii, käy kauden aikana läpi niin erilaiset sisä-, kuin maastoharjoitukset, sekä tutustuttaa välineistön oikeaoppiseen käyttöön. Kauden aikana aiheina ovat mm. alkusammutus, kodin paloturvallisuus ja ensiapu. Toki harjoituksissa sijansa saa myös hauskanpito, mm. videoillat ja uimahallikäynnit tarjoavat mukavaa vaihtelua. Leireillä opitaan uusia asioita, kerrataan ja toistetaan jo ennen opittua sekä harjoitellaan selviytymistä ja yhteishengen luomista. Leirit ovat monen nuoriso-osastolaisen mielestä se hauskin osa palokuntaharrastusta, antavathan ne vuorokaudet ympäriinsä kestävän mahdollisuuden osoittaa kykynsä pärjätä opittujen taitojen avulla. Tätä mahdollisuutta itsenäistymisen harjoitteluun monilla nuorilla ei muuten nykypäivänä olekaan. Esimerkiksi vuoden 2006 perinteinen Susiniemen Talvipäivät kokosi yhteen n. kolmekymmentä innokasta nuoriso-osastolaista ja kouluttajaa. Joukolla Puulan jäällä harrastettiin mm. rytkyä, mäenlaskua, napakelkkailua, ja lopuksi osallistuttiin koko OVPK: n pilkkikisoihin. Kesäleiritoimintaa parhaimmillaan edustaa vuotuinen Itä-Suomen alueen palokuntaleiri. Uusia nuoria otetaan mukaan toimintaan syksyisin. Nuoriso-osasto osallistui kesällä 2010 palokuntanuorten Palotarus leirille Padasjoella Kesällä 2011 osasto lähtee ystävyyspalokuntamme Glinden vieraaksi. |