Juhannus sujui Otavassa rauhallisesti - maanantaina kaksi hälytystehtävää

26.06.2017

Keskikesän juhlaa vietettiin Otavassa palokunnan osalta ilman hälytystehtäviä. Kalustoamme oli esillä venesataman kokkojuhlassa, jossa innokkaita nuoria palomiehiä - toki vanhempiakin - riitti runsaasti katselemaan sammutusyksikköä ja juttelemaan mukavia. Juhannuksen jälkeisenä maanantaina hoidimme kaksi hälytystehtävää; liikenneonnettomuus sekä rakennuspalo. Ohessa Länsi-Savon maanantaina 26.6. tekemät jutut.

Liikenneonnettomuus:

Otavan kohdalla Viitostiellä tapahtui liikenneonnettomuus maanantaina iltapäivällä. Onnettomuudessa oli mukana neljä henkilöautoa.

Poliisin mukaan etelän suunnasta tullut henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi kolmeen vastaantulijaan. Onnettomuus tapahtui kello 15.20.

Neljässä autossa oli yhteensä 12 henkilöä, joista kuusi on kouluikäisiä lapsia. Poliisin mukaan kaikki kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi, mutta he selvisivät tilanteesta ilman vakavia vammoja.

Etelän suunnasta tullut auto törmäsi ensin tila-autoon, joka päätyi tielle kyljelleen. Toinen vastaantulija pysyi tiellä ja kolmas pyörähti törmäyksen seurauksena ojaan. Etelän suunnasta tullut auto pysähtyi muutaman sadan metrin päässä onnettomuuspaikalta.

Päivystävä palomestari Timo Merivirta kertoo, että onnettomuudessa oli onnea matkassa. Etelän suunnasta tullut auto ei osunut suoraan yhdenkään vastaantulijan keulaan eikä yksikään onnettomuusauto törmännyt esimerkiksi kiveen, puuhun tai valotolppaan.

— Alueella on 100 kilometriä tunnissa nopeusrajoitus. Se oli todella vaarallinen tilanne.

Kaikki autot vaurioituivat onnettomuudessa pahoin. Pelastuslaitoksen mukaan kaikki henkilöt pääsivät ulos autoista omin voimin.

Onnettomuuspaikka suljettiin liikenteeltä noin tunnin ajaksi ja autot ohjattiin kierotielle Vanhan Otavantien kautta.

Etelästä tulleen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.

Poliisin mukaan osa onnettomuusautoista jäi onnettomuuspaikalle ja ne hinataan pois illan ja yön aikana.

Rakennuspalo:

Vanha lato tuhoutui tulipalossa Hirvensalmella maanantaina. Salaman sytyttämä noin 60-neliöinen rakennus tuhoutui täysin.

Ladossa oli varastoituna muun muassa puutavaraa ja vuosimallin 1951 traktori. Rakennus ja sisällä ollut irtaimisto tuhoutui täysin.

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja ja leviämisvaaraa ei ollut, sillä maa oli märkä. Pelastuslaitos sai hälytyksen Kilkintielle kello 17.35:n jälkeen.

04.01.2019Uusi vuosi, uudet kujeet
20.10.2018Syyskatsaus palokunnan toimintaan
22.06.2018Juhannuskuulumisia Otavasta
11.02.2018Rakennuspalo sammuttajan silmin - somessa suosittu kirjoitus luettavissa myös nettisivuillamme
31.12.2017Hyvää ja turvallista uutta vuotta 2018!
26.11.2017Vilkas viikonloppu Otavassa
25.11.2017Henkilöauto törmäsi vastaan tulleen linja-auton takaosaan Viitostiellä Mikkelissä, kuljettajan epäillään ajaneen huumeissa
12.11.2017Palokunta juhlistaa 100-vuotiasta Suomea itsenäisyyspäivänä
12.11.2017Päivä Paloasemalla 25.11.2017
24.09.2017Auto ajoi ulos tieltä aamuyöllä Mikkelissä - Kyydissä oli viisi aikuista nuorta

Siirry arkistoon »