Pellon kulotus lähti käsistä Hirvensalmella - omakotitalon kokoinen ulkorakennus palaa pohjaan asti
17.04.2017 Etelä-Savon pelastuslaitos sammuttaa parhaillaan noin 150 neliön kokoisen ulkorakennuksen tulipaloa Hirvensalmen Juurikkalalahdentiellä. Hälytys tuli pääsiäismaanantaina puoli seitsemältä Tuukkalan kylään lähelle Joutsan rajaa. Ulkorakennus sijaitsee vakituisen asunnon pihapiirissä.
Ulkorakennuksessa oli paljon puutavaraa, joten tulipalo eteni nopeasti. – Rakennuksessa oli esimerkiksi kuivaa lautaa ja hirttä sekä peltikatto, joka pitää lämmön sisällä. Kun pääsimme perille, puolet rakennuksesta oli jo tuhoutunut, päivystävä palomestari Markku Mäkelä kertoo.
Tulipalo sai alkunsa pellon kulotuksesta, joka lähti käsistä. Peltoa paloi noin kaksi hehtaaria, mutta lisäksi tuli tarttui maalaistalon pihapiirissä sijaitsevaan ulkorakennukseen. – Ulkorakennus palaa pohjaan asti. Liekkejä ei enää näy, mutta rakennus savuaa ja pohja kytee vielä tunteja. Jälkisammutukseen menee ainakin pari tuntia vielä, Mäkelä sanoo. Ulkorakennus on toiminut varastona ja työverstaana, jossa säilytettiin muun muassa työkoneita, kuten moottorisahoja. Aineelliset vahingot ovat kymmeniä tuhansia euroja.
Päärakennus ei kärsinyt vahinkoja eikä henkilövahinkoja tullut. Myös pihassa ollut auto pysyi ehjänä. Tulipalo kuitenkin vaurioitti sähkölinjaa, joten päärakennuksesta katkaistiin sähköt. Sähkömiehet tulevat korjaamaan vahinkoja tiistaina.
(Länsi-Savo 17.4.2017)
|